Kuka olen

Olen kasvanut maalla, ja fermentointi on tavallaan kulkenut mukanani jo lapsuudesta asti – vaikka silloin en tietenkään tiennyt koko sanaa.

Muistan hyvin maakellarin erityisen tuoksun. Puutynnyreissä säilyivät hapankaali, kurkut, sienet ym. Lapsen silmin kellarissa oli jotain vähän taianomaista, melkein kuin olisi astunut pieneen satuun. Sinne oli aina hieman jännittävää mennä, ja se hapokas, voimakas tuoksu on jäänyt mieleeni lämpimänä muistona.

Vanhempani ja mummoni eivät tietenkään ajatelleet fermentointia mikrobiologiana tai pohtineet suoliston mikrobeja. Se oli yksinkertaisesti luonnollinen tapa säilöä ruokaa ja hyödyntää oman maan satoa. Minulle lapsuudenkodista jäi ennen kaikkea rakkaus kasviksiin – niin tuoreina kuin säilöttyinäkin.

Vuosien varrella aloin kiinnostua yhä enemmän siitä, mitä ruoassa oikeastaan tapahtuu fermentoinnin aikana. Miksi kaali muuttuu hapankaaliksi? Mitä mikrobit tekevät? Ja miten fermentoidut ruoat sopivat osaksi monipuolista ruokavaliota?

Minua on jo pitkään kiinnostanut funktionaalinen lähestymistapa terveyteen. Tämä kiinnostus johdatti minut opiskelemaan Terveysopisto Salukseen ensin ravintoneuvojaksi ja myöhemmin ravintoterapeutiksi. Lisäksi olen suorittanut ravitsemusfysiologian kurssin avoimessa yliopistossa. Opinnot ovat syventäneet ymmärrystäni ravitsemuksesta, ruoansulatuksesta ja erityisesti suoliston merkityksestä.

Olen pitänyt fermentointikursseja jo kolmen vuoden ajan sekä Suomessa että Espanjassa. Tässä aiheessa parasta on se, ettei koskaan tunnu tulevan valmiiksi. Aina löytyy jotain uutta opittavaa: uusi tutkimus, uusi raaka-aine, uusi makuyhdistelmä tai pieni muutos valmistustavassa, joka vaikuttaa lopputulokseen yllättävän paljon.

Minulle fermentointi on yhdistelmä vanhaa ruokaperinnettä, kiehtovaa mikrobiologiaa, ravitsemusta – ja ennen kaikkea tekemisen iloa.

Kursseillani haluan jakaa tätä samaa innostusta ja näyttää, että fermentoinnin aloittamisen ei tarvitse olla vaikeaa. Ei tarvitse olla asiantuntija eikä tietää kaikkea valmiiksi. Uteliaisuus, muutama hyvä perusasia ja halu kokeilla riittävät mainiosti.

Tervetuloa mukaan fermentoinnin kiehtovaan maailmaan – kokeilemaan, oppimaan ja löytämään uusia makuja!

Minulla on sekä Suomen että Espanjan hygieniapassi.

Scroll to Top